Pelaa käsillä -kokonaisuudessa on kyse tietokonepeleistä, joita ohjataan käyttämällä peliohjaimina esimerkiksi muotolaatikkoa tai pehmo-oravaa. Erikoisten ohjaustapojen avulla tietokoneen ruudulla esiintyvät tapahtumat ja ohjeet saavat konkreettisen muodon. Pelaaminen ottaa tällä tavoin aimo askeleen lähemmäs todellisuutta.
Pelaa käsillä -idea on parhaimmillaan sovellettuna seikkailullisiin, leikinomaisiin tai hahmotusta kehittäviin peleihin. Tällöin ohjaimet tuovat syvyyttä pelin käyttöön ja nostavat pelin hengen paremmin esiin.
Pelaa käsillä -ohjaimet käyttävät samaa perusteknologiaa kuin Pelaa liikkeellä -ohjaimetkin, ja sitä voidaan tietenkin soveltaa myös vaikka aivan tavallisiin tietokone- tai konsolipeleihin ohjaimia muokkaamalla.
Pelaa käsillä -kokonaisuuteen on saatavilla tällä hetkellä esimerkiksi Oiva Oravan muotolaatikko, jossa autetaan Oivaa keräämään varastoja talveksi sujauttamalla oikean muotoisia palikoita muotolaatikkoon. Toisenlainen peli on puolestaan Droppeli, jossa harjoitellaan kahden käden yhteistoimintaa, värien erottelua ja oikean vaihtoehdon valintaa.
Pelaa käsillä -paketin ohjaimet ovat valittavissa käytön mukaan. Tarvittaessa ohjaimet voidaan valmistaa yksilöllisesti. Yleisimpiä ohjaintyyppejä ovat painonapit, muotolaatikko palikoineen ja avattavat lippaat.